Etusivu / Rondevilla Oy LKV

Tervehdys!

Olen toiminut kiinteistönvälittäjänä Uudenmaan alueella jo vuodesta 2009. Tätä ennen kaikki tekemäni työt ovat aina jotenkin liittyneet kotiin ja asumiseen. Olenkin aina sanonut ensin sisustaneeni kodit, sen jälkeen olen rakentanut ne ja nyt myyn ne.

On suuri kunnia saada olla mukana usein asiakkaan elämän suurimman sijoituksen toteuttamisessa. Olen etuoikeutettu. Arvostan jokaista asiakasta ja jokaista kotia. Jokainen on yhtä tärkeä.

Sinnikkyydellä ja periksiantamattomalla luonteella päästään parhaaseen lopputulokseen. Tärkeintä on tyytyväinen asiakas.

Kun kokemus, asiantuntemus ja räätälöity palvelu kohtaavat, kohtaavat myös myyjä ja ostaja, ihmiset ja kodit.

Tehdään yhdessä unelmista totta!

Jaana Rondell

Jaana Rondell

Rondevillan tarina

Jaana Rondell perusti Rondevilla LKV:n vuonna 2016 Helsingin Puistolaan. Perustamisen taustalla oli seitsemän vuoden ura kiinteistönvälittäjänä ja hyvin kypsytetty päätös sekä halu tarjota asiakaslähtöistä ja monipuolista palvelua yhteistyökumppaneiden kanssa.

Jaanalle välitystyö on elämäntapa, ei vain jokapäiväinen työ, ja hän paneutuu täysillä asiakkaan toimeksiantoon, jotta asiakas voi vaihtaa kotia tyytyväisin ja onnellisin mielin. Rondevilla onkin saanut positiivista palautetta asioiden hyvästä hoitamisesta, ja asiakkaat muistavat vuosienkin jälkeen suositella Jaanaa.

Vaikka Rondevilla on yhden naisen välitystoimisto, se tarjoaa samat palvelut kuin isommatkin alan yritykset - mutta joustavammin ja asiakaslähtöisemmin. Jaanan omistautuminen asiakkailleen, laaja yhteistyökumppaniverkosto ja kattavat palvelut ovat Rondevillan vahvuuksia.

Rondevilla välittää kaikenlaiset kohteet; niin asunnot, kiinteistöt, tontit, toimitilat kuin uudiskohteetkin. Palveluihin kuuluvat myös vuokravälitys, arviokirjojen, kauppakirjojen ja muiden kiinteistökaupan sopimusten teko. Rondevilla tarjoaa välityspalveluja pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla sekä tarpeen mukaan Jaana tekee yhteistyötä muiden kiinteistönvälittäjien kanssa eri puolilla Suomea.

Sisustus- ja remonttipalvelut

Pitäisikö uutta tai vanhaa asuntoasi remontoida? Tai jospa kotisi tarvitseekin uutta ilmettä? Yhteistyökumppanini suunnittelevat ja toteuttavat sisustus- ja remontointityöt.

Asiakkaiden kertomaa

Loistavasti toteutuneet kaupat! Hyvin sujuva yhteistyö Jaanan kanssa, lämpimät suosittelut!

Nea

Asiantunteva, auttava, ystävällinen, aikaansaava. Suosittelen lämpimästi Jaanaa

Tilaa arviokäynti

Arviokäynnillä annan arvion asuntosi myyntihinnasta ja räätälöin sinulle sopivan palvelun.